keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

10 faktaa minusta






Elämä vei mennessään ja blogi oli tauolla hetken mutta nyt aktivoidutaan. Ajattelin kertoa teille (onko siellä ruudun toisella puolella ketään?) faktoja itsestäni.


1. Kuuntelen musiikkia aina ennen nukahtamista. Usein herään siihen, että musiikki on pysähtänyt ja kuulokkeet ovat korvillani.

2. Pienenä lapsena ennen kuin nukahdin; hinkkasin isän flanellipaidan kauluksen kulmaa etusormen ja keskisormen välissä. Teen sitä vieläkin vaikka ikää on 29 vuotta.



3. Omaan lehmänhermot. En hätkähdä pienistä vastoinkäymisistä ja selviydyn kunnialla töissä kiire tilanteista. Lieneekö kärsivällisyyttä tuonut tuo koiran kanssa eläminen; mene ja tiedä? Suutun todella harvoin. Silloin kun tämä tapahtuu niin voin kertoa, että helvetti lankeaa kaikkien niskaan. Note to you all; don´t piss me off.

4. Vanhempani tilasivat minulle teininä Suosikki-lehteä (kuka muistaa?). Kukaan ei saanut lukea sitä ennen kuin minä olin sen itse lukenut. Siis voin kertoa, että juoksin koulusta kieli pitkällä kotiin, että ehdin ennen muita kotiin. Ajatus siitä, joku olisi lukenut tai vilkaissut lehteä ennen minua; ahdisti.


5. Kahviaddikdti ilmoittautuu! Varsinkin lämpimän kaura/soija/mantelimaitovaahdon kera lipitän (okei; kauhon suuhun mielipuolisesti) kahvia pelottavan paljon.




6. Leffafriikki. Katson leffoja joka päivä. Aikaisemmin ostin ja vuokrasin niitä. Se tyhjensi tiliäni, joten luojan kiitos Netflix keksittiin! Lempileffat menee ulkomuistista ja silti niitä vain katsoo uudestaan ja uudestaan.

7. Mulle jää vieraat kielet helposti mieleen pelkästään kuuntelulla. Olen tällä tavalla oppinut pari hassua sanaa venäjää ja eestiä.

8. Vieraskieliset ystäväni ymmärtävät mitä puhun suomen kielellä, koska elehdin käsilläni ja naamallani voimakkaasti ja teen kaiken lisäksi vielä taustaääniä.


9.  Joskus kauan aikaa sitten olisin pystynyt syömään 1 levyn fazeria, 1 pussin karkkia ja paketillisen jäätelöä kertaheitolla. Nyt enää ei uppoa. Oksettaa koko ajatus. Kumma juttu kun ihon ja vatsan kanssa on ollut ongelmia.


10. Minulla on todettu hahmoitushäiriö. Oikea ja vasen menee sekaisin, kello, päässälaskut, välimatkat, kartta yms ovat mulle aina välillä täyttä hepreaa.

Nyt on faktat lyöty pöytään. Mitäs siellä tykättiin? 
Kuvat: Instagram screenshots

Palaillaan, Petra