keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Love the skin you're in

Aina en ole rakastanut ihoani. Olen kärsinyt atooppisesta ihosta koko ikäni ja sen lisäksi parikymppisenä mulle puhkesi vesiallergia.

Käteni ja sormeni ovat siis täynnä pieniä syyhyäviä näppylöitä jos läträän liikaa vedellä. Käteni ja sormeni ovat kuin spitaalisella ihmisellä. Välillä käteni ovat kuivat kuin Saharan aavikko ja ryppyiset kuin mummon naama. Valitettavasti työni takia vedellä läträystä ei voi välttää. Kumihanskat oavt kaikista pahimmat koska kädet hikoavat hanskojen sisällä. Hiki saa myös aikaan syyhyämisefektin. Onneksi löysin hyvän ihotautilääkärin, joka määräsi Protopic-voiteen  jonka avulla sain tämän kiusallisen vaivan kuriin. Nykyisin en tarvitse voidetta vaan riittää, että veden kanssa läträtessä pitää kumihanskoja kädessä. Läträyksen jälkeen kumihanskat pois, pesen hien pois ja kuivaan kädet huolellisesti. Lopuksi Vaselinen loistavaa käsirasvaa! Kuivuu todella nopeasti, eikä tule sellaista "rasva käsi"-efektiä, Rasvapurkissa on mainoslause joka sanoo, että:"kliinisesti todistettu parantavan ihoa viidessä päivässä." Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että pitää kutinsa!

Atooppinen iho vaatii huolellista rasvausta joka päivä. Muuten mä olen vaikeuksissa. Sitä kutinaa ja näppylöitä en halua kenellekkään riesaksi. Kesällä mökkireissuilla kärsin strutsin munan kokoisista paukamista kun hyttyset ja paarmat lounastivat ja illallistivat ihollani. Kaikenlaisia rasvoja olen kokeillut apteekin rasvoista ihan luomutuotteisiin asti. Tälä hetkellä on kaksi ehdotonta suosikkia eli Dermosilin E-sarjan Body Lotion ja Nivean In-Shower Body Lotion. Kutinat ja kummalliset näppylät ovat kadonneet!


Kasvojeni ihon meikit ja epäpuhtaudet puhdistan pois Dermosilin Cleasing Moussella ja Nivean Sensitive 3-in-1 Micellar Cleasing Waterilla.Monen vuoden kokeilun jälkeen nämä kaksi ovat jääneet peilikaappiini. Kannattaa testata! Jos tahdon kuoria ihoni niin ehdoton suosikkini on Nivean Skin Refining Scrub. Riittoisa tuubi ja tuloksena pehmeä iho. Kasvorasvoinani toimivat Nivean Sensitive Day ja Night Cream. Kevyitä rasvoja meikkivoiteen alle ja riittoisat purnukat. 


Tässä mun ihoni salaisuudet. Muistakaa, että ruokavaliolla ja veden juonnilla on suuta vaikutusta asiaan. Itselläni auttoi ruokavalion uudistus, veden juonti ja treenaus. Ihonhoidon tuotteet ovat silti tärkeä osa ihon hyvinvointi. Kertokaa mielipiteitä! 
Palaillaan, Petra

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti